Blogin taustaa

tomaatista

Kiinnostukseni voiteiden raaka-aineisiin heräsi, kun ihon ikuiseen hilseilyyn kyllästyneenä ostin taas kerran uuden merkkisen voiteen – ja se toimi! Pari vuotta myöhemmin etsin kasvovoidetta, joka ei sisältäisi rasva-alkoholeja. Netin kautta löytyi yksi vaatimukset täyttävä tuotesarja, mutta se ei hintansa puolesta hoitanut pelkästään ihoa vaan myös maan kansantaloutta.

Kasvovoiteita netissä läpikäydessäni törmäsin vuonna 2012 omatekoisen kosmetiikan tietopankkiin saksan kielellä. Olionaturan avustamana voin nyt itse päättää, mitä voide sisältää ja muuttaa sen hoitavuutta tarpeen mukaan. Voiteen teko on kuin leipominen – erilliset raaka-aineet muuttuvat yhteen sekoitettuna taianomaisesti joksikin ihan muuksi sillä erolla, että kakku tarvitsee uunissa pitkän ajan paistuakseen, voide emulgoituu hetkessä.

Koska hakukone ei löytänyt suomenkielistä tietoa Olionaturan tavasta tehdä kosmetiikkaa, päätin korjata asian. Yritän myös etsiä suomalaisia raaka-ainekauppoja, vaikka en niitä Saksassa asuvana itse käytäkään. Hienoa, että löysit tänne!

Annika

Mainokset

2 thoughts on “Blogin taustaa

  1. Carita Virtanen

    Heippa, olen lukenut sinun erittäin mielenkiintoista blogia jo jonkun aikaa.
    Minä olisin tulossa perheeni kanssa Saksaan autoilemaan, ja kysyisin vinkkejä kosmetiikka raaka-aine kaupoista? Onko sellaisia kauppoja mihin voisi/kannattaisi käydä ostoksilla? Minä teen jo saippuaa myyntiin mutta olisi kiva jossain vaiheessa tehdä myös kosmetiikkaa.
    Olisin niin kiitollinen jos pystyt vastaamaan!

    Vastaa
    1. Annika Kirjoittaja

      Hei Carita, kiva kuulla, että sivua luetaan! Ainut raaka-ainekauppa missä olen itse käynyt (pari vuotta sitten) on Alexmo Cosmetics Weyhessä. Suosittelen! Oikeastaan se on vain nettikauppa, joten sovi tapaaminen etukäteen. Omistajat ovat oikein mukavia ja tilat kuin ”oikeassa” kaupassa.

      Toinen mahdollisuus on Spinnradin tuotteita myyvä apteekki, niitä on tosi monessa kaupungissa. Lista löytyy hakukoneesta ”spinnrad apotheke”-sanoilla (olen tabletilla liikkeellä, linkkaus ei nyt oikein luonnistu). Valikoima on aika vanhanaikainen, mutta sen pitäisi kuulemma vähitellen uudistua.

      Muitakin yksittäisiä kivijalkakauppoja on, esim. Cosmetix Münsterissä, mutta niitä en itse tunne.

      Hyvää lomailua Saksassa!

      Vastaa

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s